Sosiaalinen media

Kirjoitin muutama viikko takaperin kirjoituksen terveelliseen syömiseen liittyen. Linkitin tekstiä muutamaankin terveellistä elämää käsittelevään ryhmään sosiaalisessa mediassa. Tuntuu että näissä ryhmissä löytyy aina niitä, jotka tekevät asiat vielä paremmin ja tulevat jokaiseen kohtaan sitten pätemään tieto taidollaan. Siinä ei ole mitään pahaa jos tulee kertomaan vinkkejä ja auttamaan muita onnistumaan vielä paremmin, mutta jos asenne on heti alkuun sellainen että vain se oma tapa on oikea ja muut suoraan sanottua painukoot vit***n niin voisi mielestäni pitää mölyt vain mahassaan. 

Jokainen kuitenkin ajattelee terveellisen elämän eri tavalla. Se riippuu niin paljon siitä millainen elämä kenelläkin on takana päin ja millaiset tavoitteen itselleen on asettanut tulevaan. Esimerkiksi omalla kohdallani syömisten suhteen pidän terveellisenä jo sitä jos syön viisi kertaa päivässä perus ruokaa. Ennen minulla saattoi mennä monia päiviä että söin ensimmäisen kerran vasta myöhään iltapäivällä tai että söin koko päivän kaksin käsin. Omalla kohdallani siis on hyvinkin terveellistä jos saan perus ruokarytmin kuntoon ja plussaa sitten on tämä kun pikku hiljaa lisäillyt kasviksia/salaattia ja alkanut tehdä muutenkin syömisestä suunnitellumpaa.

Eräässä ryhmässä sosiaalisessa mediassa pohdittiin myös sellaistakin asiaa että onko ryhmä liian ulkonäkö painotteinen vai keskittyykö tarpeeksi siihen terveelliseen elämään. Kirjoitin pitkän kommentin, mutta enterin painamisen sijaan hylkäsin koko kirjoituksen. En vain jaksanut siinä kohtaa alkaa asiasta väittelemään. Oli sinne kuitenkin moni muukin kirjoittanut saman tyyppisiä ajatuksia kuin mitä minulla asiaan olisi ollut. Mietin miten terveellinen elämä ei liittyisi ulkonäköön? Totta kai terveellinen elämä tyyli näkyy myös vahvasti ulkoisesti eli miksei sitä omaa ulkoista muutosta saisi tuoda muille julki? Minua ainakin juuri motivoi suuresti ne ennen ja jälkeen kuvat tällaisissa ryhmissä. Mielipiteitä kuitenkin on monia. 

Välillä on sellainen olo että voisi koko sosiaalisesta mediasta ottaa ja häippästä, mutta toisaalta on siellä paljon hyvääkin. Vaikka päällimmäisenä mielessä sieltä tällä hetkellä on joukko lynkkaus ja pask*myrskyt. Siellä kun aikuiset ihmiset unohtaa hyvät käytöstavat ja sanan vapauden turvin huudellaan ja haukutaan toisia. Monia keskusteluja lukiessa tuntee vihaa, surua ja myötä häpeää.

Tällaisilla aatoksilla tänään liikenteessä..

Laitetaanpa vielä tähän muutamat ennen ja jälkeen kuvat:

Ristiriitoja

Edellisessä postauksessa kirjoitinkin meidän sairastuvasta, ettei liikunnalle ole ollut juurikaan aikaa tai jaksamista. Valitettavasti on myönnettävä että samoilla linjoilla mennään edelleenkin. Olimme viikonloppuna mökillä Kaskisissa, siellä grillailtiin ja syötiin reipas kilo irtokarkkia eli olo on tällä hetkellä kaukana hehkeästä ja kevyestä. Tänään kuitenkin päätin, että nyt suunta on vain ylös päin ja hain kaupasta terveelliset sapuskat illalle ja huomiselle. Nyt on sellainen olo, että pakko saada taas oma hyvä kevyt olo takaisin. 

Enkä nyt meinaa kevyellä ainoastaan fyysistä oloa vaan myös yhtä lailla ellei enemmänkin psyykkistä oloa. Nämä kaksi kun kulkevat niin käsikädessä. 

Perjantaina katselin pitkästä aikaa areenasta SuomiLoven jaksoa jossa olimme mukana mieheni kanssa. Minulle tuli tätä katsoessa niin hyvä ja voittaja olo. Olimme mukana ohjelmassa minun odottaessani esikoistamme. Silloin jännitettiin miltä tuntuisi tulla äidiksi ja miten se elämää muuttaisi. Takana oli rankkoja vuosia ja edessä niin paljon hyvää. Tuosta päivästä ollaan tultu pitkämatka eteenpäin. Meillä on jo kolme ihanaa pientä lasta, meidän suhde on muuttunut niin paljon syvemmäksi entisestään ja masennukselle ollaan heitetty vielä lopullisetkin hyvästit. Enää ei menneisyys varjosta mukana ja elämästä nautitaan niin täysillä. Vaikka puhuinkin tässä alussa siitä kuinka kaipaan sitä kevyttä oloa ja pakko päästä takaisiin normaaliin rytmiin syömisten ja liikunnan kanssa, niin kaikki tämä on kuitenkin niin pientä. Ne ovat sellaista pientä viilausta elämässä. Tällaisia viilauksia voidaan tehdä kun perus elämä ja itse on kunnossa. 

Minulta kysytään usein kuinka minä jaksan kun on kolme pientä lasta tai vastaavasti jos kerron että meillä on tämän ja tämän ikäiset lapset niin ihmiset huokaa ja ilme on todella järkyttynyt. Koen nämä molemmat tietyllä tapaa loukkaavana. Onhan se totta kai sallittua kysyä kuinka jaksan, mutta se että millä äänensävyllä tai tavalla sen kysyy on merkityksellistä. Minä elän tällä hetkellä kuitenkin juuri sitä elämää mistä olen aina haaveillut. Uskon vahvasti eläväni elämäni parasta aikaa. En ymmärrä miksi muut ihmiset näkee kolme pientä lasta jotenkin niin negatiivisena asiana, tavallaan kommentit mitä kuulen kuulostaa siltä kuin lapset olisivat joku taakka. Sitä ne ei todellakaan ole, tämä on ollut täysin valittu ja haluttu tilanne. Nykyään ilmeisesti pitäisi tehdä se yksi tai kaksi lasta ja siinä se. Suututtaa joskus tuttaville tai esimerkiksi neuvolassa vakuutella, että kyllä minä jaksan aivan hyvin lasteni kanssa. Toki on aamuja jolloin olen väsynyt ja lapset saattaneet valvottaa yöllä. Tällainen väsymys silloin tällöin on varmasti jokaiselle vanhemmalle tuttua kun lapset sairastaa tai muusta syystä herättävät usein yöllä. Sitä aamun väsyä ei itselläni ainakaan kauaa edes ole kun pääsee kiinni päivän touhuihin. Toivoisin ettei minun tarvitsisi selitellä kenellekään omaa jaksamistani, vaan että se uskottaisiin ihan kerralla kun vastaan tai ettei meidän perhettä katsottaisi niin arvostelevasti ja jopa negatiivisesti. Tietenkään ei kaikki tätä tee. Eivät etenkään ihmiset jotka meidän paremmin tuntee, mutta yllättävän usein kuitenkin joutuu niihin negatiivis sävytteisiin keskusteluihin aiheesta. Saman toki huomaa liikkuessa ihmisten ilmoilla lasten kanssa, jotkut katsoo meitä hymyillen ja ihaillen, mutta joukkoon mahtuu paljon niitä jotka varmasti ajattelevat miksi ihmeessä minun on pitänyt kaikki rehata mukaan kauppaan kanssani. 

Meidän eteisen seinällä lukee: "Hymy jonka annat palaa aina luoksesi." Hymyilkäämme ensi viikolla toisillemme negatiivisuuden sijaan.

SuomiLoven jakso jossa olimme mukana pääset katsomaan täältä.

Sairastupa

Aina ei arki suju niin kuin on suunnitellut. Meillä on tässä nyt sairasteltu useampi viikko. Yskää, vuotavia neniä ja tulehtuneita korvia. Kun lapset sairastaa jää totta kai äidin oma aika aikalailla pois kokonaan. Treenaaminen on jäänyt nyt yli viikoksi, vaikkakin tämä tuntuu omassa päässä kuukausilta.

Myös syömiset ovat alkaneet takkuamaan. Sitä saattaa havahtua puolilta päivin ettei ole itse kerennyt vielä syömään mitään. Silloinkin sitä syö vain jotain nopeaa kaapista eikä suunnitellussa syömisestä pysty pitää millään kiinni ja tämä kostautuu minulla iltaisin. Verensokerit pääsevät päivällä heittelehtimään ihan liikaa, jonka seurauksena illalla sokerihammasta kolottaa ja syön kaappien perukoille jääneet herkut kaksin käsin ahmien.

Liikunnan puutteen, terveellisestä syömisestä lipsumisen lisäksi yöunet ovat todella vähäiset. Öisin olen siivonnut paritkin lima oksennukset nuorimmaisen tiimoilta. Annellut juomista, lisää lääkettä ja hoivannut sairastajia. Eli voisiko sanoa ihan kaiken olevan tällä hetkellä vinksin vonksin.

Aina ei vain kaikki onnistu. Totta kai tämä tilanne minua harmittaa, mutta tällaista tämä äidin rooli välillä on. Onneksi tiedän että jossain kohtaa arki tasaantuu ja voin alkaa taas keskittyä itseenikin. Vaikka onhan siinä taas oma opettelunsa löytää oikea rytmi syömiseen, nukkumiseen ja treenaamiseen, mutta pikku hiljaa taas kohti terveellisempää elämää.

Vaikka tällaiset tilanteet harmittaa, täytyy muistaa sallia itselleen tauko siihen omaan projektiin. Lasten ollessa kipeinä ei todellakaan tarvitse lähteä salille kun kaikki lapset nukahtaa, silloin saa luvan kanssa hengähtää hetken. Ollaan armollisia itsellemme.