Paljonko saan surra?

24.11.2018 /20:59

"Maailmako painajainen, josta ei voi herätä. Elämäkö huokaus kahden tyhjyyden välissä.."

CMX - Melankolia

Istun tietokoneen ääressä. Punaiset kuulokkeet päässä, joista kantautuu täysiä tämä kappale. Tämä kappale, jota kuuntelen aina silloin kun elämässä tapahtuu asioita joita en voi hallita. Asioita joita haluan ajatella, mutta samalla työntää niin kauas pois. Kuuntelen tätä aina uudelleen ja uudelleen tässä samalla kun kirjoitan. 

Kirjoitan koska tämä auttaa.

Tätä päivää ollaan odotettu pitkään. Tänään on päivä jolloin meidän kaikki kolme pientä lasta on mennyt Kauhajoelle mummolaan yöksi. Saamme viettää lapsivapaata ensimmäistä kertaa Enian syntymän jälkeen. Tämä päivä ei kuitenkaan ollut ihan sitä mitä oltiin odotettu ja suunniteltu. Viime päivien tapahtumat onnistuvat varjostamaan tunnelmaa aikalailla. 

Alku iltaa vietettiin Maalahdessa siskoni pikkujouluissa. Oli hetkiä jolloin nauroin ja oli hetkiä jolloin istuin yksin vintissä itkemässä. Oli hetkiä kun puhuttiin keskenmenosta ja hetkiä jolloin puhuttiin jostain aivan muusta. Halusin kuitenkin aika nopeaa kotiin. Tuntui että kävin tuolla ihmisjoukossa jonkinlaisilla kierroksilla. Kuin olisi pitänyt esittää kaiken olevan hyvin. Tuntui kuin olisi kokoajan tärissyt ja ollut kylmä hiki otsalla. Tuntui kun en saisi olla näin sekaisin. Tuntui kuin minä en saisi enää surra.

Kauanko minä saan surra keskenmenoa? Tai paljonko sitä saa surra?

Tänäänkin olen kuullut joidenkin ajatuksia siitä kuinka ei ole niin paha kokea keskenmenoa näin aikaisessa vaiheessa. Tämän mielipiteen omaa tietenkin sellaiset ihmiset jotka sitä ei koskaan ole kokeneet itse. Itsekin ajattelin ennen niin. Ymmärrän siis jollainlailla vielä miksi joku niin ajattelee. Vaikka nyt se ajatus tuntuukin todella pahalta. Tuntuu kuin en saisi surra, tuntuu kuin minua tuijotettaisiin. Tuntuu ettei kukaan ymmärrä. Tuntuu että olen yksin keskellä pimeää. Minulle kerrottiin tilanteita joissa lapsi on kuollut ihan raskauden lopussa, tai että joku on saanut monta keskenmenoa putkeen. Minä en siis saisi surra näin, koska joku on kokenut pahempaakin? Totta kai aina löytyy joku joka on kokenut jotain pahempaa. Olen minäkin kokenut kaikkea pahaa ennen tätä ja tulen varmasti kokemaankin paljon pahempia asioita vielä elämässäni. Mutta silti minä olen oikeutettu tähän suruun tässä hetkessä. En halua lähteä vertaamaan kenellä menee huonoiten tai kilpailla siitä. Haluan vain surra suruani. Haluan puhua ja haluan itkeä. Haluan kokea olon että minua ymmärretään. Haluan tietää etten ole tässä yksin.

Kuten sanoin ennen ajattelin myös niin ettei tällainen voi olla niin kamala asia kuin jotkut kertoo. Mutta tämä on vähintään sata kertaa pahempaa kuin osasin edes kuvitella. Omassa päässä asiat vain kerkeää niin pitkälle. Meillä oli nimi jo valmiina. Meillä oli jo suunnitelmia ja ajatuksia. Havahdun usein miettimään olisikohan se ollut tyttö vai poika? Miltähän se olisi mahtanut näyttää?

Päällimmäinen olo on tyhjyys ja pelko. En pysty yrittämään heti uudelleen. En kestäisi uutta pettymystä heti perään. Pelkään saanko koskaan enää pientä vauvaa syliini. Pelkään suuresti sitä kun joskus saatan testissä nähdä positiivisen tuloksen. Se ei koskaan enää tunnu samalta kuin ennen. 

Pikkujoulujen jälkeen tulimme kotiin viettämään elokuva iltaa. Itse paketoin samalla lahjoja. En vain pysty olemaan. Jos pysähdyn itken. En voi vain olla. Koko elokuvasta istuin ehkä viimeiset kymmenen minuuttia paikallani. Tämän jälkeen siivoilin ja kiinnitin yhden uuden taulun seinälle. Nyt istun sitten tässä. Ehkä seuraavaksi jatkan siivousta. Pysähtyä en vain voi. Olen itkenyt niin paljon etten jaksa juuri enempää.

Tiedän että sinä joka tätä luet saatat ajatella, että eikö tämä mene jo yli. Ehkä sinusta, mutta minä siellä vessassa katson kun hyytymät ja riekaleet valuvat pois. Vedän pöntöstä haaveita, toivoa ja rakkautta.

100+1 testiä ja keskenmeno

11.11.2018 /22:48 on lukemat tietokoneen näytön alareunassa kun istun kirjoittamaan tätä artikkelia. Te ette kuitenkaan saa luettavaksenne tätä tekstiä kuin vasta joulun jälkeen.

Siitä on nyt reippaasti yli viikko kun sain testiin vahvan plussa viivan. Olin niin innoissani ja onnellinen tuona hetkenä. Tein aamulla uuden testi, johon enää viivaa ei ilmestynytkään. Tästä seurasi huolta, hämmennystä ja pelkoa. Saman iltana kuitenkin tein vielä plussa testin, mutta 3 seuraavaa päivää meni niin että testeihin ilmestyi vain juuri ja juuri nähtävä viiva. Huoleni kasvoi. Päätin soittaa terveyskeskukseen ja kysyä neuvoa tilanteeseen. Pääsin verikokeisiin sekä ultraäänitutkimukseen. Hcg(raskaushormoni) oli 23. Lääkärin mukaan arvo vaikutti hyvin pieneltä ja ultrassa ei nähty oikeastaan mitään. Ultraaja veikkasi raskausviikkoja olevan vähemmän kuin oltiin arveltu ja sain uuden ajan ultraan seuraavalle viikolle. Se seuraava ultra on minulla ylihuomenna. Tätä nyt jännitellään aikalailla. Pelkään suuresti siis että kyseessä on kohdunulkoinen raskaus, koska testien viivat haalenivat. Toivon mukaan tähän saadaan vastaus ylihuomenna tiistaina.

Nämä uutiset tulevat monelle varmasti todella suurena yllätyksenä. Onhan tässä pienessä ajassa tullut meille jo kolme lasta. Nyt olisi tulossa neljäs, eli neljä lasta alle neljässä vuodessa. Ihan kunnioitettava suoritus, vai mitä? Vain muutama ihminen tietää, että meillä on ollut haaveissa neljäs lapsi heti nuorimmaisemme perään. Tiesimme ettei kaikki välttämättä pitäisi tätä niin hyvänä ideana, joten päätimme ettemme kerro siitä vielä muille.

Jos kaikki menee hyvin julkaisen tämän tekstin teille luettavaksi heti joulun aikoihin, koska haluamme kertoa perheillemme jouluaattona. Minun koko perheeni tulee meille viettämään joulua. Mikä sen ihanampaa kuin kilistää lasin reunaa ja kertoa tällainen uutinen kaikkien läsnä ollessa.

Heinäkuun tietämillä meitä on toivon mukaan yksi enemmän.




13.11.2018 / 11.55
Tänään oli viimein sen ultran aika. En kuitenkaan saanut haluamaani vastausta sieltä. Ultrassa näkyi kohdussa paksuuntunut limakalvo +pieni musta suurentunut alue. Lääkärin veikkaukset olivat, että kyseessä on varhainen keskenmeno tai sitten raskaus on vain todella alussa. Sain uuden ultraus ajan kahden viikon päähän sekä otettiin hcg(raskaushormoni)arvo jälleen verikokeella. Parhaillaan odottelen lääkärin soittoa mitä verikokeen tulos näytti.




13.11.2018 / 19:30
Lääkäri soitti tänään. Hän oli iloinen soittaessaan ja kertoi arvon nousseen nyt 119 eli nousseen juuri kuin pitääkin. Lääkäri oli erittäin toiveikas siitä että raskaus etenee normaalisti. Nyt ensimmäistä kertaa sitä uskaltaa todella iloita ja alkaa nauttia tästä raskaus ajatuksesta. Kuinka ihanalta tuntuukaan ajatus siitä, että heinäkuussa saisimme taas ihanan pienen vauvan syliimme.



23.11.2018 / 20:55
Eilen menin normaalisti vessaan kolmen aikaan päivällä, mutta pönttöön lurahtaa suuri määrä verta. Itku nousee kurkkuun ja tajuan samantien että tämä oli nyt tässä. Tärisen. Minä vain tärisen ja tuijotan punaista pönttöä. Sekunnit tuntuu ikuisuudelta. Soitan terveyskeskukseen, jossa käsketään odottaa huomiseen. Aamulla olisi tarkoitus ultrata. Menen vessaan uudelleen ja verta tulee vieläkin enemmän. Toivo on menetetty. Markus tulee töistä kotiin ja purskahdan itkuun. Itken ja vain itken. Tarkoitus olisi ollut mennä illalla ystävän lapsen hoplop synttäreille. Soitan ensin hänelle ja kerron rehellisesti miksemme tule. Seuraava puhelu on siskolle, pyydän häntä tulemaan meidän kautta mennessään töistä kotiin. Hän on menossa illalla samoille synttäreille ja haluan antaa meidän lahjan hänen mukaansa. Sisko tulee ovesta ja minä itken. Kerron kaiken. Illan aikana soitan toiselle siskolle, äidille ja kerron viestein monille ystäville tilanteesta. Itken.

Tänään aamulla menin lääkäriin. Lääkäri määräsi verikokeisiin ja totesi gyne tutkimuksen jälkeen että vaikuttaa keskenmenolta. Lähden kotiin, mutta lääkäri soittaa perään ja haluaakin ultrata. Häntä jäi vaivaamaan voisiko sittenkin olla kyse kohdunulkoisesta raskaudesta. Ultran jälkeen lähete Seinäjoella polille. Siellä muutaman kokeen, tuntien odotusten ja ultran jälkeen todetaan kyseessä olevan normaali keskenmeno. Hcg arvo enää 44.

Nyt se sitten on todellista. Meille ei tule vauvaa. Olo on kummallinen. Vessaan ei haluasi mennä, tuntuu pahalta katsoa kun pönttöön huuhtoutuu hyytymäistä raskausmateriaalia.

Ennen tätä kokemusta vähättelin muiden keskenmenoja, ajattelin että eihän se siinä alkuvaiheessa ole edes vielä mitään. Nyt kuitenkin ymmärrän asian ihan eri lailla. Vaikka fyysisesti se ei vielä juuri mitään ole, mutta oman päänsisälle se kuitenkin on jo se vauva. Ajattelen päässäni vain sanaa keskenmeno. Se vain ei mahdu omaan päähän, että se on nyt osunut omalle kohdalle. Suru on suuri, mutta pelko on vielä suurempi. Uskaltaako sitä yrittää enää uudelleen? Uskaltaako sitä enää koskaan tuntea iloa saadessaan testiin kaksi viivaa? Keskenmeno taitaa olla yksi niistä asioista jota ei vain millään tasolla voi käsittääs sellainen ihminen, joka sitä ei itse ole kokenut. Tästä lähin neuvolassa ja muissakin terveystiedoissani lukee: 4 raskautta ja 3 lasta.

En kaipaa kenenkään sääliä, en kirjoita tätä siksi. Päätin kirjoittaa tämän tavallaan itselleni, mutta samalla haluan että ihmiset ymmärtää minua miksi ehken jaksa tällä hetkellä puhua ja iloita asioita samalla tavalla kuin yleensä.

Ja vinkkinä älä sano keskenmonen saaneelle: sinulla on jo kolme lasta, ole iloinen niistä. Totta kai olen iloinen heistä, mutta ei se lohduta siinä kohtaa kun kyse on siitä neljännestä lapsesta.

Motivaatiota hakemassa

Motivaatio tämän elämäntapa muutoksen kanssa on nyt ollut pahasti kateissa. Asiaan on vaikuttanut kova stressi mikä itsellä on ollut +lapset olleet nyt jatkuvasti kipeänä. Toisin sanoen tuntuu ettei meillä ole pitkään aikaan ollut niin sanottua normaalia arkea.

Omalla kohdallani hyvinkin pienet asiat saattavat vaikuttaa positiivisesti motivaatioon kuten esimerkiksi uudet treenivaatteet, vanhojen kuvien katsominen joissa ollut joko paremmassa tai huonommassa kunnossa tai vaikka tuollaisen taulukon tekeminen jääkaapin oveen:

Eilen illalla istuin sohvalla katsomassa televisiota ja söin samalla ison kasan suklaata. Hetkellinen nautinto ja hyvä olo vaihtui äkkiä huonoon oloon ja vielä huonompaan omatuntoon. Illalla sängyssä maatessa päätin että nyt on vain saatava tähän täysi muutos ja päästävä takaisin siihen hyvään oloon joka vielä hetki sitten minulla oli. 

Olen aikoinaan perustanut sporttimamma whatsapp ryhmän, joka kylläkin ollut nyt liiankin hiljainen. Eilen kuitenkin heitin sinne ideaa, josko olisi kyykky haasteen aika. Muutama innostuikin asiasta ja niinpä tänään olen jo kyykännyt 50 kertaa. Tuosta tuli heti niin hyvä fiilis, että todella uskon pääseväni takaisin vauhtiin kuntoilun ja terveellisen syömisen kanssa. 

Onko sinulla motivaatio hukassa? Mitäpä jos sinäkin aloittaisin kanssamme kyykkäämään tänään!

Kyykkyhaasteessa on tärkeää, että vaikeusaste nousee pikkuhiljaa. Haasteen alussa tehdään 50 kyykkyä ja lopussa 250. Kyykyt voidaan jakaa sopiviin setteihin, toistot esimerkiksi 20kpl sarjoissa. Tällainen haaste sopii millaiseen elämän vaiheeseen vain, sillä kyykyt voidaan toteuttaa missä vain ja milloin vain. Vaikeusastetta voi halutessaan lisätä vaikka nappaamalla lapsi reppuselkään tai vauva syliin.

Muutama vinkki haasteeseen:

 Tulosta kuva jääkaapin oveen, laita tiekoneen taustakuvaksi tai vaikka tallenna se kännykkään. 

Tee kyykyistä osa arkirutiineja, kyykkää esimeriksi aina samaan aikaan.

Toistomäärien kasvaessa jaa ne sopiviin setteihin, motivaatio saattaa kadota jos yrittää liikaa ja jalat pääsevät kipeytymään paljon.

Salapoliisityönä: allergiat

Nyt on tullutkin aivan luvattoman pitkä tauko kirjoittamiseen. Oikeastaan joka päivä olen ajatellut: nyt tänään illalla istun koneelle kirjoittamaan. Mutta ei, ei ole ollut aikaa eikä jaksamista. Jonnin verran valvottuja öitä takana nuorimaisimman lapsen kanssa. Häneltä tällä hetkellä tutkitaan allergioita ja selvinnytkin on jo muutama ruoka-aine. Neiti oksentelee, huutaa ja valvottaa kun vatsaan päätyy jotain sopimatonta. Onneksi nyt tämä on tasoittunut huomattavasti löydettyämme yhdeksi aiheuttajaksi omenan. Nyt ollaan siis jo onneksi jokunen yö saatu nukkuakin, ainakin osittain.

Olemme kerenneet myös viettää laatuaikaa perheen kanssa. Käväisimme taannoin Nokian Eden kylpylässä. Olimme siellä koko viikonlopun ja tuo tuli kyllä niin oikeaan kohtaan. Hyvä irtiotto arjesta allergia salapoliisin työn jälkeen. Lapset nautti ja niin myös me vanhemmat.

Treenit nyt sattuneesta syystä jäivät aika vähälle. Nyt kuitenkin sain noin viikko sitten uudet saliohjelmat Siiriltä Kroppanille. Olisi tarkoitus ensiviikosta alkaen alkaa tekemään kolmijakoista saliohjelmaa.

Kaikki ei varmaan tiedä eli treenijako tarkoittaa eli voisin hieman avata tätä termiä. Treenijako tarkoittaa nimensä mukaisesti kuinka moneen harjoituskertaan kehon lihasryhmät ja niiden treenaaminen jaetaan. 1-jakoisessa treeniohjelmassa treenataan samalla kertaa koko keho kun taas 3-jakoisessa treeniohjelmassa lihasryhmät ollaan jaettu kolmeen osaan. Kolmijakoisessa ohjelmassa siis tehdään kolme eri treeniä saadakseen koko keho treenattua. Ei ole yhtä oikeaa tapaa treenata ja jakaa ohjelmia. Eniten valintaan vaikuttaa kuinka monta kertaa viikossa kerkeää treenata:

1 treeni viikossa: 1-jakoinen

2 treeni viikossa: 1/2- jakoinen

3 treeniä viikossa 1/2/3-jakoinen

4 treeniä viikossa 2/3/4-jakoinen

Itselläni ollut nyt lasten jälkeen ainoastaan 1 tai 2-jakoisia ohjelmia ja lähdenkin nyt koittamaan löytyykö tässä lapsiarjessa aikaa 3-jakoiselle ohjelmalle. Äkkiä se arjessa selviää.  

Tulen kertomaan teille myöhemmin, kuinka treenit ovat lähteneet sujumaan ja mitä ne pitää sisällään. 

Hyvää isänpäivää kaikki isit!