Minun meditaatio

Meditaatio sanana kuulostaa korvaani jotenkin todella 'hienosto' -sanalta, joltain joka vaatii todella paljon. Vaikka todellisuudessa se on kaikkea muuta. 

Kaikki mitä tässä artikkelissa kirjoitan ovat minun kokemuksiani ja  minun näkemyksiäni meditaatiosta. Olen tämän asian kanssa aivan alussa, enkä ole tämän asiantuntija vaan oppilas.

Meditaatio minulle merkitsee rauhoittumista, omaa aikaa ja ennen kaikkea rakkautta. Rakkautta itseäni ja maailmaa kohtaan.

Meditointi liitetään helposti suoraa uskonnolliseksi, vaikkakin sitä tehdään kaikkialla riippumatta uskonnoista. Meditaatiossa on pohjimmiltaan mielestäni kyse keskittymisestä itseensä. Meditoimalla voi tutkailla omaa sisäistä maailmaa ja löytää sieltä rauhaa ja rakkautta sekä mahdollisesti voit käsitellä turvallisesti omassa elämässä olevaa ahdistusta tai stressiä. 

Miksi meditoin?

Meditoimalla saan itseni rauhoittumaan niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Meditointi on minulla tapa käsitellä ahdistusta, pelkoa, stressiä ja yhteiskunnallisia paineita. Meditoimalla pääsen näistä eroon tai ainakin pystyn rauhoittamaan niitä. Meditaatio hetket vahvistaa minun hengellistä kasvua ja kai voisin sanoa sitä jonkinlaiseksi sielunhoidoksi.

Miten meditoin?

Tällä hetkellä meditoin pääasissa iltaisin nukkumaan mentäessä kuten ensimmäisessä käännekohtia osissa kerroin. Kuuntelen meditaatio musiikkia ja makoilen rauhassa paikallani. Menen alkuun ajatuksissani läpi jokaisen kehonosani rauhoittaen ja rentouttaen niitä. Ajatuksissani yritän saada kehoni painumaan syvemmälle patjaa vasten niin etten jännittäisi yhtään kehon osaa, vaan olisin täysin rentounut. Kun saan itseni fyysisesti mahdollisimman rennoksi annan ajatusteni vaeltaa. Haluan ensin mennä alitajuntaani ja seurailla mitkä asiat minua mahdollisesti stressaa tai ahdistaa. Annan ajatusten johdatella, mutta jos huomaan juuttuvani liian synkkiin vesiin liian pitkästi aikaa yritän siirtää tällaiset ajatukseen syrjään. Lopulta aina tämä kaikki johtaa siihen, etten enää ajattele mitään vaan voin olla hetken tavallaan olematta ollenkaan.

Tämä on minun tapani toimia, eikä ole oikeaa tai väärää tapaa meditoida. Jokainen löytää ja kehittää siitä omanlaista ajankuluessa. Uskallan väittää ettei meditoinnissa koskaan tule niin sanotusti valmiiksi vaan se on jatkuvaa kehitystä. Kuitenkin tärkein asia meditaaiossa on ehdottomasti säännöllisyys. Täytyy löytää itselle sopiva muoto meditoida, että sitä jaksaa tehdä säännöllisesti. Meditaatiosta on tulossa minulle elämäntapa, eikä vain hetkellinen harrastus. Jos et ole koskaan meditoinut suosittelen vahvasti koittamaan, vaikka olisikin tätä kohtaan ennakkoluuloja. Mitä siinä menettää jos kerran tai pari kokeilee? Meditaatiolla on tutkitusti paljon terveysvaikutuksia kuten esimerkiksi se laskee stressiä ja verenpainetta.

Today's menu

Aamupala

Sanotaan että aamupala on päivän tärkein ateria ja onhan se niin totta. Hyvällä aamupalalla täytät energiavarastosi yön lepotilan jälkeen, näin käynnistät elimistösi. Usei kuulee sanottavan ettei syö aampalaa, koska ei pysty syömään heti aamulla. Ei hätää aamupalan voi syödä vaikka puolen tunnin tai tunnin kuluttuakin.  Lisäksi aamupala auttaa painonhallinnassa, sillä riittävän energian saaminen aamulla auttaa hillitsemään napostelua myöhemmin. Silloin  elimistö saa energiaa tasaisesti, eikä verensokerit heittele liikaa. Myös aivot tarvitsevat energiaa aamulla, se vaikuttaa vahvasti ajatteluun, oppimiseen sekä töistä suoriutumiseen.

Itselläni aamupala on aika samanlainen päivästä toiseen, sillä rakastan puuroa. Tällä hetkellä tykkään erityisesti fazerin vadelmaisesta kaurapuurosta. Puuron sekaan laitan vaihdellen chian siemeniä tai paahdettua pellavansiemeniä (löysin näistä hetki sitten erittäin hyvänmakuisen, se sisältää granaattiomenaa ja vadelmaa), pienen voi silmän ja marjoja vaihdellen. Proteiinin lähteenä on tällä hetkellä leikkeleet, sillä imetysdietin takia minulta on kananmuna sekä maitotuotteet poissa käytöstä. 

Välipala

Välipala(t) on tärkeä osa päivän ruokarytmiä. Välipala antaa tarvittavaa lisäenergiaa lounaan ja päivällisen välissä eikä näin nälkä pääse kasvamaan liian suureksi. 

Useinmiten minun välipalani on leikkeleet ja joku hedelmä. Mutta nyt lähiaikoina olen ihastunut tällaiseen herkkuun:

1 pakastettu (mahdollisimman tumma) banaani

Raakakaaota

Kaakaonipsit

Mustikoita

Soseuta pakasteesta banaani ja sekoita joukkoon ruokalusikallinen raakakaakaota. Nauti kaakaonipsien ja mustikoiden kera.

Tämän ohjeen sain ystävältäni. Itse olin aikaisemmin tehnyt vastaavaa pelkästä banaanista sekä yhdistänyt pakasteesta banaania ja mansikkaa. Nämä kaikki versiot ovat mielestäni todella hyviä ja vievät herkkuhimot mennessään. Toki välipalaan tarvitaan muutakin eli ei saa unohtaa proteiinia. Minä syön tämän kylkeen leikkeleitä mutta esimerkiksi kananmuna voisi olla hyvä vaihtoehto.

Lounas & päivällinen

Lounaan syöminen auttaa tankkaamaan energiaa iltapäivää varten. Esimerkiksi jos koulussa jättää lounaan syömättä saattaa se vaikuttaa suoraa iltapäivän opiskeluun sekä näkyä väsymyksenä. Yhdessä lounas ja päivällinen kattavat lähes puolet päivittäisestä energian tarpeesta. Päivällinen on usein perheessä se yhteinen hetki, jolloin kaikki ovat paikalla ja jaetaan kuulumiset sekä nautimaan yhteisestä ajasta.

Minulla päivällinen ja lounas ovat aikalailla samanlaisia. Itse en kummallakaan näistä aterioista syö juurikaan hiilihydraatteja, sillä minä saan niitä aamupalalla ja iltapalalla puuronmuodossa joten olen kokenut etten syö sitä lounaalla tai päivällisellä. Jos kuitenkin syön hiilihydraatteja näiden aterioiden aikaan niin syön sitä päivällisellä en lounaalla. Kuten kuvista näkeekin kokoan lämpimät ruuat usein niin että joko kasvikset tai salaatti +siihen joku proteiinin lähde (kanaa, possua tai nautaa erimuodossa).

Iltapala

Iltapalalla on suuri vaikutus yöuniin. Sanotaan ettei illalla saisi syödä liikaa hiilihydraatteja sillä kaikki ylimääräinen muuttu yön aikana rasvaksi kehossa, mutta itse olen huomannut että ellen syö puuroa illalla vaan jotai kevyempää vain niin aamulla minulla on heikko olo enkä ole yötäkään saanut nukuttua kunnolla. Minulla tämä saattaa toki vain olla opittu tapa, mutta iltaisin syön ehdottomasti puuron. Iltaisin syön pienemmän annoksen kuin aamulla. Liian raskas iltapala kuitenkin saattaa viedä yöunen, sillä ruuansulatus hidastuu yöllä.

Syömisen lisäksi on erittäin tärkeää kiinnittää huomiota että juo tarpeeksi. Itse pyrin juomaan jokapäivä vähintään kaksi litraa vettä.

Mokkapalat (maidoton ja munaton)

Kaiken tämän terveellisyyden välissä on hyvä muistaa joskus antaa itselle mahdollisuus herkuttelulle. Olenkin jo pidempään testaillut ja rakennellut sopivaa reseptiä maidottomalle ja munattomalle mokkapala pellilliselle. Meidän perheessä on kaksi muna- ja maitoallergista lasta, jonka vuoksi olen alkanut harjoitella näiden mukaan leipomista. Olisi ihana joskus saada esimerkiksi synttäritarjottavat valmistettua kokonaan heille sopiviksi, ilman että aina täytyisi selitellä ettei kaikkea voi ottaa sillä niissä on maitoa. En kuitenkaan halua tarjoilla vieraille mauttomia herkkuja vaan tarkoituksena on löytää ja opetella sellaiset repestit, että ne maistuvat OIKEASTI kaikille. Mielestäni olen nyt saanut mokkapaloista juurikin tällaisia. Tämä taitaa olla viides pellillinen, jonka tein tässä lähiaikoina ja viimein olen tyytyväinen lopputulokseen. 

Mokkapalat (maidoton ja munaton)

-1  pellillinen -

Pohja

6dl vehnäjauhoja

4dl sokeria

1.5dl vaaleaa kaakaojauhetta

0.5 dl tummaa leivontakaakaojauhetta

1tl suolaa

2tl leivinjauhetta

2tl vaniljasokeria
1.5tl ruokasooda

1rkl omenaviinietikkaa

1.5dl öljyä

4.5dl vettä

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon öljy, etikka ja vesi. Sekoita reippaasti tasaiseksi taikinaksi. Vain sen verran, että aineet sekoittuvat juuri ja juuri keskenään. Levitä taikina voidellulle ja jauhoitetulle uunipellille. Paista uunin keskitasolla noin 15-20 minuuttia. Kokeile kypsyys keskeltä tikulla, jos taikinaa ei tartu tikkuun on pohja kypsä.

Kuorrute

150g kasvirasvaa

0.9dl vahvaa kahvia

5rkl vaaleaa kaakaojauhetta

9dl tomusokeria

Sulata kasvirasva kattilassa, mutta älä keitä sitä. Lisää muut aineet kuumaan sulaneeseen rasvaan. Sekoittele kuorrutetta kunnes se jähmettyy tarpeeksi paksuksi levittämiseen. Itse olen antanut kuorrutteen olla jopa 10-15 minuuttia kattilassa välillä sekoittaen sitä. Liian löysän kuorrutteen levittäminen ei onnistu, vaan se levähtää reunoille tai imeytyy pohjan sisälle. Jos kuorrute kuitenkin kerkeää jämähtää liikaa, voit hieman lämmittää sitä uudelleen jolloin se notkistuu. Vastaavasti jos tuntuu ettei kuorrute paksune voi sinne lisätä tomusokeri, kannattaa kuitenkin odottaa ensin sen jähtymiseen ettei tule lisättyä liikaa sokeria jolloin kuorrutteesta saattaa tulla liian makea.

Levitä kuorrute jo hieman tai kokonaan jäähtyneen pohjanpäälle. Lisää halutessasi nompparellejä päälle koristeeksi. 

Tykkään itseasissa mokkapalan pohjasta niin paljon, että jos hieman muuttaa tumman ja vaalean kaakaon suhdetta voisi hyvin tätä käyttää esimerkiksi suklaisenkakun pohjana. Tätä ajattelinkin harjoitella seuraavaksi, joten jos kaikki sujuu hyvin laitan siitä tänne reseptiä tulemaan.

Hyviä ja helppoja maidottomia herkkuja ovat myös vohvelit ja perinteiset lusikkaleivät. Alkuun en saanut millään paistettua vohveleita ilman munia, mutta vika olikin vohveliraudassa sillä se oli todella vanha ja kulunut. Uudella vohveliraudalla jossa pinta kunnossa onnistui paistaminen moitteetta. Vohvelit olen valmistanut maidottomana ja munattomana siten että vaihtaa maidon kauramaitoon sekä jättää kananmunan pois. Lusikkaleivät ovatkin jo alkuperäisissä ohjeissa maidottomia ja munattomia.

Ja sen veli - kotitreenit

Olen vannoutunut salilla kävijä, mutta nyt on ollut pakko opetella tekemään treenit myös kotona. Suunnittelinkin itse itselleni pienet kotitreenit. En itse todellakaan ole ammattilainen suunnittelemaan treeniohjelmia, mutta jotain piti sitä jotain väkertää. Kotoa minulla on aika suppea välineistö, näillä mennään nyt ainakin alkuun mutta jos koronatilanne pitkittyy niin varmasti hankin lisää välineitä kotiin. Tottakai odotan salille pääsyä ja siellä kunnon välineistöllä saa niin erilaisen treenin kun näillä kotona, mutta niillä mennään mitä on.

Kaikista liikkeistä ei valitettavasti ole kuvia, mutta tässä vähä infoa mun kotitreeneistä:

Yläkroppa:

Alku lämmittely hyppynarulla

A1 penkki punnerrus. Vinkki: emäntä antaa lisävastusta painamalla tankoa.  (max. 1min tauko)

A2 leuvanveto  (max. 2.30min tauko)

A1 ja A2 tehdäään liikeparina. Näitä tehdään neljä kierrosta.

B1 punnerrus (Max. 1min tauko)

B2 hauiskääntö tangolla 12kpl

B1 ja B2 tehdäään liikeparina. Näitä tehdään neljä kierrosta.

C1 Päänyliveto käsipainolla selinmaaten  (max.  1min tauko)

C2 Dippi (max.  2.30 min tauko)

C1 ja C2 tehdäään liikeparina. Näitä tehdään neljä kierrosta.

D1 Kuminauhalla sivuttaissoutu 3 kierrosta (sido kuminauha kiinni vedä tiukalle, suorista kädet eteen ja tuo takaisin pitäen kokoajan keskikroppa tiukkana).

Alakroppa:

Alku lämmittely hyppynarulla

A1  Askelkyyky tangolla 12 toistoa per.jalka. (max. 50s tauko)

A2 Kyykkypito 1min  (max.  2.30min tauko)

A1 ja A2 tehdäään liikeparina. Näitä tehdään neljä kierrosta.

B1 Maljakyykky käsipainolla  12 toistoa ja 3 kierrosta

C1 Pohkeet käsipainolla 12 toistoa ha 3 kierrosta

D1 Voimapyörällä vatsat 12 toistoa  (max. 50s tauko)

 D2 Vatsarutisrus jalat huonekalun alla 15 toistoa (max.  2.30min tauko)

D1 ja D2 tehdäään liikeparina. Näitä tehdään neljä kierrosta.

Jos tuntuu, että tarvitsee apua kotitreeneihin niin kannattaa ottaa yhteyttä paikalliseen saliin ja kysellä ohjelmia sieltä. Nyt tämän maailman tilanteen takia monilla yrityksillä on vaikeaa ja näin voisit vaikka tukea samalla paikallista yrittäjää.

Osa 2 - Käännekohtia

9.maaliskuuta.2020

Kello tietokoneen näytön alareunassa näyttää 11:00. Aamu on ollut parempi kuin pitkään aikaan. Osittain syynä on hyvin nukuttu yö. Vaikka menenkin nukkumaan kellon ollessa reippaasti yli puolen yö. Olen nukkunut paremmin kuin pitkään aikaan. Oloni oli nukkumaan mentäessä levollinen ja onnellinen.

Olen löytänyt elämääni uudenlaisen suunnan jota kohti aion nyt mennä. Askel askeleelta. Haluan luoda ja ajatella positiivisia asioita. En halua enää vain toivoa ja odottaa jotain. Haluan elää tässä ja nyt, nauttien jokaisesta päivästä. Kohti Leen sanomaa: tänään olisi hyvä päivä kuolla. Tämä tarkoittaa minulle sitä etten illalla mieti mitä olisi pitänyt tehdä toisin, tai mitä minä vielä tarvitsisin onnellisuuteen. Onnellisuuden avaimet ovat kädellä ihmisellä joka päivä. Me voimme itse päättää millainen päivästämme tulee. Vaikka päivään sattuisikin jotain negatiivisia asoita voi niistäkin löytää jotain uutta ja innostavaa. Jokaisella asialla on tarkoituksensa, jokin huono saattaa tapahtua että siitä voi syntyä jotain paljon suurempaa ja hienompaa omaan elämään. Kuten minun solumuutos diagnoosini. Se sai minut todella kohtaamaan kuoleman pelkoni. Se ahdistus mitä koin sai minut rakentamaan koko elämän asenteeni uudelleen. Elän jokaisen päivän kuin se olisi viimeinen.

Juurikin kuoleman pelko nimittäin saa meidät elämään, koska kukaan ei voi etukäteen tietää mikä päivä on viimeinen. Miksi siis murehtia huomisesta kun voi elää juuri tässä ja nyt. Tämä kaikki saattaa kuulostaa todella kliseiseltä, mutta esimerkiksi minulle edelleen on tärkeää että kotini on siisti tai että haluan suunnitellaan ensi kesäksi kokoperheen loman. Vaikka elän hetkessä voin suunnitella, toivoa ja unelmoida. Jokainen itse tietää mistä nauttii. Joillekkin hetkessä eläminen tarkoittaa ettei nauti enää niin suuresti materiaalista vaan keskittyy nauttimaan esimerkiksi luonnosta tai rakkaudesta. Jokainen osaa itse määritellä mistä nauttii ja millaiset asiat ovat tärkeitä. Eli kaikki tämä yksinkertaisuudessaan on sitä että tehdään päivässä asioita joista nautii ja asiat jotka eivät ole mukavia yritetään kääntää mahdollisimman positiiviseksi. Lisäksi omaan arkeeni tulee vahvasti mukaan meditaatiohetket. Alkuun aloitan harjoittelemalla sitä iltaisin nukkumaan mennessä, mutta mahdollisuuksien mukaan haluan lisätä sitä myös muualle päivääni. Jostain kuitenkin on aloitettava ja minun aikani pelkästään itselleni on hyvin rajallinen. Huolehdin kuitenkin ympäri vuorokauden myös neljästä ihanasta pienestä lapsesta.

Tänään olenkin alkanut ajatella myös heidän henkistä kasvuaan, sitä miten voisin opettaa heille tämän saman rauhan jonka minä viime yönä löysin.

Käännekohtia 1 ja 2 osiot olen kirjoittanut jo jonkin aikaa sitten. Edelleen menen vahvasti kohti tätä ajattelumallia ja haluan kehittää sekä kasvattaa itseäni henkisellä tasolla. Kun kehitän omaa hyvin vointia henkisesti se heijastuu vahvasti myös fyysiseen minääni. Meditaatiota olen harrastanut vaihtelevasti: välillä enemmän ja välillä vähemmän. Kuitenkin toiveissa on yrittää saada se mukaan joka päiväiseen elämääni. Lisäksi eräs sukulaiseni on auttanut minua eräänlaisten hengitysharjoitusten pariin, ja tähän haluankin perehtyä ajan kanssa lisää. Kirjoitan siitä jossain kohtaa ihan oman artikkelinsa. Yritän elää päivä kerrallaan murehtimatta liikaa tulevaa. Miksi kantaisin huomisen surua vielä mukanani, kun voin nauttia hetkestä tässä ja nyt.

Kehopositiivisuutta

Tällä hetkellä eletään sellaista kehopositiivisuus aikakautta ja ajattelin itsekkin tarttua härkää sarvista ja kirjoittaa aiheesta hitusen.

Ensinnäkin minua suututtaa suunnattomasti se kuinka 'väärin' tätä asiaa käytetään. Asian ydin ei mielestäni ole se että olisi ok painaa sata kiloa ja syödä päivässä viisi suklaalevyä sekä kolme hampurilaista kera limsan. Homman juju on olla tyytyväinen itseensä sellaisena kun on, eikä kaikkien tarvi olla mallin mitoissa. Jokainen on kaunis sellaisenaan kokoon katsomatta. Sekä vahvasti tähän liittyy mielestäni myös imetysrintojen ja raskausarpien hyväksyminen. Kaiken tämän voi kuitenkin tehdä myös terveellisesti. Jos omaa kehoaan rakastaa ja niin eikö silloin omalle keholle halua parasta? Eikö silloin pitäisi panostaa juurikin terveellisyyteen ja miettiä mitä suuhunsa laittaa? Tämä ei suinkaan tarkoita laihduttamista vaan elämäntapaa jossa haluataan keholleen hyvää.

Se miten me syödään vaikuttaa vahvasti meidän jaksamiseen päivän aikana, se vaikuttaa meidän mielialaan sekä  eritoten meidän terveyteen. Toivoisin siis ettei tämän kehopositiivisuuden taakse mentäisi tavallaan piiloon ja näin samalla salittaisi itselle valita epäterveellinen elämä. Liika ylipaino muun muassa häiritsee aineenvaihduntaa sekä kohottaa verenpainetta. Tällaiset asiat eivät minusta kulje käsi kädessä kehopositiivisuuden kanssa. Tekosyitä on toki helppo löytää miksi itse voi jäädä sohvalle mättäämään ruokaa, itseään on niin helppo huijata. Joskus ahdetaan ruokaa masennukseen, joskus taas palkitaan itsensä ja ehkäpä ajatellaan ettei vain ole aikaa. Itsekkin olen sortunut ja sorrun varmasti joskus vielä tällaiseen, mutta nyt kuitenkin olen hinannut perseeni siitä sohvalta ylös ja alkanut oikeasti miettiä mitä suuhuni laitan, eikä olo voisi olla parempi. Kuinka paljon parempi äiti olenkaan lapsilleni nyt, jaksan juosta ja leikkiä heidän kanssaan eikä pinnani ole kokoajan niin kireällä. Olen itse neljän pienen lapsen äiti ja voin todellakin sanoa että oma aikani on hyvin rajallinen, mutta siitä huolimatta olen onnistunut tekemään treenejäkin. Usein suunnittelen treenit niin että voin toteuttaa niitä lastenkin kanssa. Esimerkiksi käymme nykyään noin kerran viikossa viiden kilometrin päässä eväsretkellä pyörällä. Toki silloin aviomieheni on kotona nuorimman lapsemme kanssa, joka ei ikänsä puolesta vielä meidän pyöräkärryssä voi matkustaa. Retkelle mentäessä minulla on kaksi lasta pyöräkärryssä ja yksi vielä pyörän istuimella ja voin sanoa että aikamoisen treenin siinä saa jos osuu vielä vastatuuli kohdalle. 

Nyt taisin ehkä hairahtua kirjoituksissa vähän väärälle polulle, sillä liikunta ei nyt suoranaisesti liity kehopositiivisuuteen vaikkakin siinä tehdään keholle hyvää. Enemmänkin mielestäni siihen liittyy juurikin tuo mitä syö ja miten itsensä kokee sekä näkee.

Kuopuksemme syntymän jälkeen minulla oli hetki jolloin itsetuntoni oli hyvin alhaalla. Eräskin ilta muistan istuneeni hammasta purren kuntopyörän päällä itkien ja miettien miten voinkaan inhota itseäni niin paljon. Huono itsetuntoni heijastui vahvasti lapsiin sekä parisuhteeseen. Inhosin itseäni niin paljon etten esimerkiksi antanut mieheni koskea minua ollenkaan. En antanut hänen edes halata, sillä kaikki kosketus tuntui pahalta, koska inhosin itseäni niin paljon että uskoin kaikkien muidenki näkevän minut niin. Itsetuntoa ei noin vain nosteta, se ei oikeastaan vaadi mitään fyysistä vaan enemmänkin psyykkistä työtä. Tottakai painonpudotus tai muuten oman kehon muokkaaminen edesauttaa usein itsetunnon kehitystä, mutta se ei ole välttämätöntä. Itselle suurin apu itsetunnon nostamisessa on ollut juurikin terveellisissä elämäntavoissa, sitä on jaksanut niin paljon paremmin kun on oikeasti miettinyt mitä syö. Kyse ei todellakaan ole ollut siitä että olisin jollain tiukalla dieetillä vaan nykyään syön paljon enemmän kuin ennen, mutta syön niin sanotusti oikein. Olen hurahtanut kasvisten ja marjojen maailmaan, näitä meidän perheessä syötiin ennen aivan liian vähän. Lisäksi nykyään meidän lapsetkin syövät paremmin sekä syömme useammin kaikki yhdessä saman pöydän ääressä. Itsetuntoani on ehdottomasti nostanut myös tämä blogin tekeminen, sillä saatan työskennellä kehoni kanssa joskus monta tuntia putkeen kameran edessä. Muutaman kerran kuukaudessa pidän niinsanotun blogikuvaus illan. Kasaan vintille studioni, asennan kameran jalustalle ja otan kaukolaukaisimen käteeni. Siellä huoneessa vaihtelen vaatteita ja asentoja kameran edessa monta tuntia, sen jälkeen istun koneelle käymään läpi kaikki kuvat. Sitä tulee katseltua omaa kehoa niin monesta erikulmasta, että sen tavallaan oppii tuntemaan paremmin. Tottakai itsetuntoa nostaa kun tietokoneen ruudulle jossain kohtaa ilmestyy se kuva johon oikeasti on itsekkin todella tyytyväinen. Nykyään näin minulle käy yhä useammin ja useammin sillä en enää ole niin kriittinen itseäni ja kehoani kohtaan. Tässä kohtaa tullaan asioihin mitkä usein sekoitetaan keskenään nimittäin hyvä itsetunto sekä itsevarmuus ja itserakkaus. Jotenkin meihin suomalaisiin on iskostettu sellainen ajatus, että jos joku pitää itsestään onhan heti leuhka ja itserakas. Mielestäni itseään ei todellakaan voi rakastaa liikaa, mutta ero piileekin siinä että miten ajattelee muista. On tervettä rakastaa itseään ja muita, mutta on epätervettä rakastaa itseään, mutta arvostella ja inhota muita. 

Itselläni on takana neljä raskautta, synnytystä ja imetystä, nämä tottakai ovat muokanneet kehoani huomattavasti. Koskaan minulla ei kuitenkaan ole ollut suuria vaikeuksia hyväksyä näitä muutoksia. Ylpeydellä kannan raskausarpiani, hyväksyn löysän vatsani sekä imetyksistä riippuvat rintani. Lähipiirissäni on sen verran monta lapsettomuudesta kärsivää sekä itse keskenmenoja kokeneena tiedän että moni antaisi mitä vain että saisi kokea nämä muutokset kehossaan. 

Nykyään minulla on hyvä itsetunto, voin sanoa että olen tyytyväinen siihen mitä olen. Toki minulla on tavoitteita kehoni suhteen, sillä haluaisin saada lihaksikkaamman kropan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita ettenkö jo nyt tykkäisi kehostani. Tässä tullaankin toiseen asiaan jotka sekoitetaan usein keskenään nimittäin, jos joku puhuu että haluaisi kiinteytyä, tiputtaa muutaman kilon painoa tai alkaa kasvattaa massaa ajatellaan että hän ei olisi tyytyväinen itseensä, kun kyse minusta ei suinkaan ole siitä vaan siitä että elämässä on unelmia ja tavotteita joita kohti haluaa mennä. Eihän treenaamsesta saa samanlailla irti jos ei ole mitään tavoitteita mitä kohti kurkotella ja sama pätee kaikkiin muihinkin osa-alueisiin elämässä. 

Me kaikki emme mahdu samaan muottiin, eikä pidäkkään. Joku ihannoi isoja reisiä, joku haluaa pienet rinnat joku isot, joku taas haluaa olla mallin mitoissa kun toinen taas kasvattaa massaa, joidenkin silmää miellyttää tatuoinnin kun toinen taas ei voi sietää niitä. Emme siis mitenkään voi vertailla toisiamme, olemme jokainen yksilöitä. Toivon että hyväksyisimme itsemme sekä toisemme sellaisina kuin olemme juuri nyt. 

Tässä teille kuvia tänään 29 vuotta täyttäneestä neljän pienen lapsen äidistä, joka imettää edelleen nuorimmaistaan ja synnytyksestä on kulunut puolisen vuotta:

Osa 1 - Käännekohtia

Keskiviikko 4.maaliskuuta.2020

"Haluaisin huutaa, mutta suustani ei tule ääntä.

Haluaisin juosta pakoon, mutta jalkani eivät kanna.

Teen asiasta suuren, suuremman kuin se onkaan.

Pelkään ensimmäistä kertaa oikeasti.

Pitää taistella, pitää jaksaa ja olla vahva.

En kuitenkaan ole niin vahva kuin luulin.

Joskus vahvakin väsyy"

Istun spinning salissa jalat tukevasti kiinni polkimissa, kun hiki virtaa otsaani pitkin solkenaan. Kuulen musiikin jossain kaukana, mutten saa siitä selvää. Kuin kohiseva koski virtaa ylitseni ahdistus, pelko ja pakokauhu. Haluaisin irrottaa otteeni pyörästä ja juosta ulos salista. Haluaisin kaatua oven takana lattialla ja itkeä. Näen ja tunnen tämän kaiken sisälläni, mutta samalla jalkani vain polkevat pyörää enkä kykene tekemään muuta. Silloin mieleeni vain jotenkin tulivat yllämainitun kirjoituksen sanat.  Kirjoitin ne kotona kännykkääni ja lähetin ne kahdelle  ystävälleni kello 20:26.

Illalla menin kävelylle koirien kanssa ja soitin toiselle ystävälle jolle olin kirjoitelmani lähettänyt. Puhuimme kaikenlaista,  kunnes lopulta ystäväni kysyy kuinka minä voin. Ajatukseni pysähtyvät. Käyn päässäni läpi kaiken mitä koin aiemmin päivällä spinning salissa. Kerron näistä ystävälleni. Puhumme pitkään kuolemasta, ahdistuksesta ja pelosta. Ystäväni tietää jo ennestään kuinka kovista kuolemaan liittyvistä  peloista ja ahdistuksista kärsin. Puhelun aikana teen päätöksen että tilaan kotona aihetta käsittelevää kirjallisuutta itselleni.

Kello 22:26 Lähetän ystävälleni "Kaksi kirjaa lähti tilaukseen".

Nämä hetket ovat ensimmäiset askeleet kohti onnellisempaa elämää. Elämäni käännekohtia.

Sunnuntai 9.maaliskuuta.2020

Nauti joka hetkestä - Lee Lipsenthak

Avaan toisen kirjoista, jonka olin tilannut aiemmin. Kirja vie minut heti mennessään. En epäile sanaakaan siitä mitä Lee on kirjoittanut.  Jo lukiessani kirjan alkusaatteen tiedän että tässä on jotain mikä tulee muuttamaan minun elämäni. Luen ensimmäisenä iltana sivulle 68 saakka. Tähän kuluu noin tunti elämästäni ja 68 sivua Lee Lipsenthakin kirjaa muuttivat minua tavalla jota en koskaan olisi voinut uskoa. Joku voisi pitää ja varmaan pitääkin minua hulluna. Jotkut varmasti epäilevät asiaa, mutta minä voin sanoa että elämäni muuttui nyt.

 Kello on nyt 0:46 kun istun kirjoittamassa tätä tekstiä. Vain muutama tunti takaperin aloitin lukemaan kirjaa ahdistuneena ja pelkoisena. Nyt kuitenkin tunnen rauhan. Luettuani kirjaa, pesin hampaat menin sänkyyn makaamaan ja laitoin kuulokkeisiin youtubesta hakusanalla "meditaatioharjoitus" löytämäni videon pyörimään. Alkuun ajatukseni harhailevat kaikkialle ja tuntui vaikealta saada ajatukset rauhoittumaan ja keskittymään meditaatioon kunnolla. Kuitenkin jonkun ajan päästä säpsähdän, nappaan kuulokkeet pois ja tuntuu kuin olisin maannut sängyllä ikuisuuden. Nappaan kuulokkeet pois, koska säikähdin olenko mahdollisesti ollut kuulematta vieressä nukkuvan vauvan itkua. Vauva kuitenkin nukkuu tyytyväisenä vieressä. Todellisuudessa aikaa ei ollut kulunut kuin minuutteja. Tunnen suurta ylpeyttä ja onnellisuutta onnistumisestani. Olen kuin olenkin onnistunut jollain tasolla meditaatiossa jo ensimmäisellä kerralla. Tästä kokemuksesta Lee kirjoitti kirjassaan seuraavasti:

"Psykologian kielellä ilmaistuna kyseessä on tranpersoonallisen kokemuksen hetki. Uskonnon kielellä ilmaistuna saamme yhteyden Jumalaan tai Suureen Henkeen. Neurofysiologian kielellä ilmaistuna säätelemme epinefiinin, norepinefriinin, dopamiinin ja seroniinin( stressi- ja rentoutushormonien) tasapainoa. Aikaa myöten muutamme myös aivojen anatomiaa, mikä kasvattaa keskittymiskykyämme, tarkkaavaisuuttamme ja kykyämme tiedostavaan läsnäoloon."

Päätän laittaa kuulokkeet korville uudelleen ja jatkaa mediaatioharjoitusta. Se keskeytyy kun aviomieheni saapuu viereeni nukkumaan ja katsoo kännykästäni mitä mahdan kuunnella. Otan kuulokkeet korvilta ja kerron hänelle innoissani kuinka ensimmäistä kertaa kuultuani mahdollisesta syövästä minulla on rauhallinen ja hyvä olo.

Sain kuulla 26.helmikuuta että minun papa-näytteestäni oli löytynyt tason 3 solumuutoksia.

Terve.fi sivusto kertoo löydesten tasoista seuraavasti:

Papanicolaun luokitus

Luokka 0  – Epäonnistunut tai riittämätön näyte

Luokka I  – Normaali löydös

Luokka II  – Hyvänlaatuinen, tavallisesti esimerkiksi tulehduksen (mm. hiiva, trikomonas, epäspesifinen vaginiitti) pohjalta kehittynyt muutos solukossa

Luokka III  – Näyte on syövän suhteen epäselvä tai lievästi mahdollinen. Niin sanotut lievät ja keskivaikeat solumuutokset kuuluvat yleensä tähän luokkaan. Kyseessä voi olla virustulehdus (kondyloma, herpes).

Luokka IV  – Syövän esivaiheeseen viittaavia muutoksia, vahva epäily syövästä

Luokka V  – Kyseessä todennäköisesti syöpä

Laitan kolmannen kerran kuulokkeet korvilleni ja jatkan harjoittelua. Seuraavan kerran minut keskeyttää kaksivuotias tytär joka kömpii kainalooni nukkumaan. Laitan kuulokkeet kokonaan pois ja halaan sekä suutelen tyttöäni enemmän kuin tavallisesti. Olen niin kiitollinen että voin tehdä niin. Hänen ihonsa tuntuu todella pehmeälle ja lämpimälle. Hän tuoksuu hyvälle. Päätän alkaa nukkua. Pitkästä aikaa käyn nukkumaan ilman ahdistuksen puristavaa tunnetta rintakehälläni. Sen sijaan tunnen siinä valon. En osaa kuvailla sitä muuten. Tunnen kirkkaan, luokseen pyytävän valon. Kuluu vain muutama minuutti kun vauva ilmaisee nälkänsä. Otan hänet rinnalle ja mieleeni juolahtaa lausahdus:

"Elämä ei koskaan voi olla niin vaikeaa ettei siitä positiivisella asennoitumisella voisi tehdä itselleen helpompaa"

Olen kirjoittanut lapsena tämän aina jokaiseen ystäväkirjan kohtaan jossa kysyttiin elämän mottoa. Todellisuudessa silloin tämän olin vain kopioinut vanhimman siskoni vastauksesta. Hän kirjoitti joskus niin johonkin minun kirjaani ja siitä lähtien minä kirjoitin sen aina itselleni. Sen syvemmin sitä koskaan ajattelematta, se vain kuulosti ja tuntui silloin coolilta. Nyt kuitenkin tuo lause tuntuu itselle todella vahvalle ja jotenkin valaisevalta. Juuri niinhän se on. Siitähän tässä koko minun projektissani on kyse. Vauvan syötyä en pysty alkaa nukkumaan vaan haluaisin huutaa koko maailmalle mitä minä olen juuri kokenut. Olen herännyt. Nousen kirjoittamaan kaiken muistiin. Tässä minä istun nyt ja kello näyttää 1:12. Päätän sulkea koneen ja jatkaa matkaani kohti onnellisempaa ja valoisampaa elämää kohti huomenna. Leen sanoo kirjassaan että täytyy elää jokainen päivä niin että se olisi hyvä päivä kuolla. En vielä ole päässyt asioissa aivan noin pitkälle. En voisi sanoa että tämä olisi hyvä päivä kuolla, mutta jos niin kävisi olisin kuitenkin ollut askeleen lähempänä onnellisempaa ja rauhallisempaa elämää. Nyt minä tiedän että sellainen päivä vielä tulee jolloin voin rauhallisin mielin kirjoittaa: en enää pelkää kuolemaa.

Ja sen veli - mitä minulle kuuluu?

Täälläkin suunnalla on kerennyt tapahtua paljon sitten viime kirjoitusten. Toki bloggaaminen loppui minun osaltani ennen kuin alkoikaan viimeksi, mutta katsotaan jos nyt pysyisi homma pystyssä kauemmin. Toki eletään maailmalla erikoisia aikoja eikä yhtään tiedä mitä huominen tuo tullessaan, eli päivä kerrallaan tässä on nyt elettävä.

Joulukuun 2018 jälkeen on kyllä elämässä tapahtunut hurjasti asioita: ainakin käteen on tullut muutama kuva lisää sekä hauiksen ympärys toivottavasti muutaman sentin kasvanut, mutta ennen kaikkea olen nykyään kahden tytön isä. Edellisissä kirjoituksissani täällä blogissa kerroin kihlattuni odottavan toista lasta, jonka laskettuaika olisi huhtikuussa. Asiat eivät kuitenkaan meneet aivan suunnitellusti.

Kihlattuni sairastui raskausaikana parvorokkoon, joka tarttui myös vauvaan. Tätä seurattiin tarkkaan polilla ja yhdellä tarkastuskäynnillä Seinäjoella huomattiin laskuja sydänkäyrässä. Kauaa tilannetta ei Seinäjoella keretty seurailemaan, kun tuli lähtö kiireelliseen sektioon Tampereelle. Itse kerkesin Kurikasta ajaa tervehtimään häntä juuri ennen kuin ambulanssi vei hänet mennessään. Voin sanoa etten koskaan ole pelännyt enempää. Vanhin siskoni lähti viemään minua lumimyrkässä Tampereelle. Paikalle kerkesin kun meidän Helmi tyttö oli vasta muutaman minuutin ikäinen. Hän oli todella pieni.

Helmi Lilia
13.2.2019 raskausviikolla 30+0
1365g ja 38.5cm

Siitä alkoi kuuden ja puolen viikon sairaalapätkä, josta vain viikko oltiin Tampereella. Meidän neiti oli todellinen taistelija ja pienin askelin päästiin eroon erilaisista apuvälineistä. Cpap hengitysapulaitteesta siirryttiin nopeasti happiviiksiin, lisäksi käytössä oli nenämahaletku, syvävenakanyyli sekä Helmi sai myös valohoitoa.

Pitkät salitreenit vaihtuivat kenguruhoitoihin. Viikkojen ajan kävin sairaalalla miltein päivittäin pitämässä Helmiä kenguruhoidossa jopa kuutta tuntia putkeen. Pitkät sairaalalla olot muuttivat koko elämän kerta heitolla. Kaikki muu sai jäädä. Enää ei ollut aikaa kuntoilulle ja syömisetkin takkusivat, sillä en halunnut keskeyttää kenguruhoitoja vain että pääsisin syömään. Helmin happea ja sydänkäyrää seurattiin jatkuvasti ja itsekkin näki kuinka positiivisesti kenguruhoito vaikutti näihin. Kaikki panokset keskitettiin nyt pienen tytön selviämiseen sekä toisen pienen tytön hoitoon kotona. Toki oli huolehdittava myös omasta sekä puolisoni psyykkisestä jaksamisesta. Päivät olivat välillä pitkiä ja rankkoja, sekä olimme käyneet nopeassa ajassa läpi hyvin isoja asioita. Nyt todella piti opetella elämään päivä kerrallaan.

Kaikki kuitenkin onneksi meni loppujen lopuksi hyvin. Nyt saan olla kahden ihanan tytön isä. Sairaala olon jälkeen meni pitkä aika ettei löytänyt takaisin kipinää liikunnalle, eikä myöskään motivaatio riittänyt katsomaan tarkemmin omia syömisiä, eli kuten arvata saattaa oma kunto heikkeni sekä painoa alkoi kertyä lisää. 

Viime kesänä olimme reissussa siskoni  perheen kanssa Oulussa. Olimme siskoni (sporttimamman) kanssa kylpylässä, lapsemme halusivat laskea aina vain uudelleen ja uudelleen isoa liukumäkeä. Siinä me sitten ravatiin niitä korkeita portaita edes takaisin ja äkkiä sitä huomasi kuinka kunto olikin päässyt rapistumaan. Siinä kiipeillessä keskusteltiin paljon siskon kanssa entisistä ajoista kun molemmat olivat paremmassa kunnossa. Muisteltiin sitä kuinka hyvä olo siitä tuli niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Nämä keskustelut herättivät minulle kipinän takaisin. Siitä se sitten kotiin palatessa lähti. Tein uudelleen sopimuksen paikalliselle Kroppani -salille ja aloin panostaa liikunnan lisäksi myös ravintopuoleen. 

Tällä hetkellä liikunta on vahvasti läsnä meidän koko perheessä sillä emäntäkin on innostunut salilla kävijä nykyään. Treenit kulkee meillä vuoropäivinä eli molemmat saa tarpeeksi aikaa panostaa omaan projektiinsa, mutta silti meillä jää myös molemmilla aikaa lasten kanssa oloon. Yhdessä on kiva myös pitää huoli terveellisestä syömisestä ja muutenkin rakentaa yhdessä terveellistä elämää sekä antaa lapsille malli tällaisesta.

Treenien suhteen tavoitteena on tällä hetkellä saada keskivartalo kuntoon. Haluaisin vatsalihakset paremmin näkyviin, joten olen lisännyt rasvaa polttavaa aerobista treeniä sekä innostuin koittamaan emännän ostamaa painovannetta, josko sitä pyörittelemällä saisi rasvaa palamaan. Tärkein juttu kuitenkin on että pysyviä muutoksia saa aikaan ainoastaan säännöllisyydellä. Tässä maailman tilassa missä nyt koronan vuoksi eletään tarvitaan toki paljon kekseliäisyyttä siihen miten treenit toteuttaa mahdollisimman hyvin kotona. Minäkin kun olen vannoitunut salilla kävijä, mutta nyt kunnioitan hallituksen suosituksia enkä salille mene vaikka se toistaiseksi vielä auki onkin.

Täällä ollaan taas

Facebook on tietyin väliajoin muistuttanut minua sporttimamma sivustani, jota en ole käyttänyt pitkään aikaan. Niinpä tänään päätin tämän yli vuoden tauon jälkeen uskaltautua avaamaan blogini.

Kauhuissani pysähdyin katsomaan viimeisimmän artikkelin päivämäärää: sunnuntai, joulukuuta 16, 2018. Oliko edellisestä kirjoituksesta kulunut todellakin näin kauan aikaa? 

Olisin voinut vannoa ettei aikaa ole kulunut näin paljoa, mutta uskottava se kai on kun päivämääriä katsoo. Se miksi kaikki blogissani loppui kuin seinään ja hyvin hassussa kohtaa on selitettävissä. Olin tuolloin todella innoissani blogista ja varsinkin siitä kun veljeni päätti lähteä mukaan. Noihin aikoihin koin elämässäni suurta surua, sillä sain kaksi keskenmenoa. Nämä molemmat tapahtuivat toki hyvin varhaisessa vaiheessa, mutta suru oli silti todella suuri.  Lopulta suru ajoi minut siihen pisteeseen ettei enää jaksaminen vain riittänyt mihinkään ylimääräiseen. Syömiset ja liikkumiset olivat sitä tasoa ettei niistä juuri sporttimammana olisi tohtinut edes kirjoittaa.

Tammikuussa 2019 lapset aloittivat päivähoidossa ja minä palasin töihin. Arki oli aika hektistä, mutta ei niin raskasta kuin olisin kuvitellut sen oleva. Ei kuitenkaan tullut mieleenkään silloin alkaa jatkaa tätä projektia. Sitä vain keskittyi luomaan uudenlaista arkea meidän perheelle. Kauaa sitä ei kuitenkaan kestänyt, sillä tulin uudelleen raskaaksi. Raskaus toi esiin laskeumavaivan, jonka vuoksi jäinkin hyvin aikaisessa vaiheessa sairaslomalle ja siitä äitiyslomalle. Tuolloin en liikuntaa juurikaan pystynyt harrastaa ja syömisetkin menivät omalla painollaan niihin juurikaan huomiota kiinnittämättä.

Tosiaan meidän perheemme on kasvanut tässä välissä yhdellä ihanalla pienellä pojalla: Jure syntyi lokakuussa ja on nyt pian puolivuotias hurmuri. 

Mitä minulle kuuluu nyt? Tähän kysymykseen en mitenkään voi vastata lyhyesti sillä tässä reippaassa vuodessa on tapahtunut valtavan paljon. Halusin kuitenkin tulla kertomaan teille, että täällä ollaan taas. 

Tulevissa artikkeleissa perehdytään tarkemmin siihen mitä minulle oikeasti kuuluu nykyään.