Osa 1 - Käännekohtia

Keskiviikko 4.maaliskuuta.2020

"Haluaisin huutaa, mutta suustani ei tule ääntä.

Haluaisin juosta pakoon, mutta jalkani eivät kanna.

Teen asiasta suuren, suuremman kuin se onkaan.

Pelkään ensimmäistä kertaa oikeasti.

Pitää taistella, pitää jaksaa ja olla vahva.

En kuitenkaan ole niin vahva kuin luulin.

Joskus vahvakin väsyy"

Istun spinning salissa jalat tukevasti kiinni polkimissa, kun hiki virtaa otsaani pitkin solkenaan. Kuulen musiikin jossain kaukana, mutten saa siitä selvää. Kuin kohiseva koski virtaa ylitseni ahdistus, pelko ja pakokauhu. Haluaisin irrottaa otteeni pyörästä ja juosta ulos salista. Haluaisin kaatua oven takana lattialla ja itkeä. Näen ja tunnen tämän kaiken sisälläni, mutta samalla jalkani vain polkevat pyörää enkä kykene tekemään muuta. Silloin mieleeni vain jotenkin tulivat yllämainitun kirjoituksen sanat.  Kirjoitin ne kotona kännykkääni ja lähetin ne kahdelle  ystävälleni kello 20:26.

Illalla menin kävelylle koirien kanssa ja soitin toiselle ystävälle jolle olin kirjoitelmani lähettänyt. Puhuimme kaikenlaista,  kunnes lopulta ystäväni kysyy kuinka minä voin. Ajatukseni pysähtyvät. Käyn päässäni läpi kaiken mitä koin aiemmin päivällä spinning salissa. Kerron näistä ystävälleni. Puhumme pitkään kuolemasta, ahdistuksesta ja pelosta. Ystäväni tietää jo ennestään kuinka kovista kuolemaan liittyvistä  peloista ja ahdistuksista kärsin. Puhelun aikana teen päätöksen että tilaan kotona aihetta käsittelevää kirjallisuutta itselleni.

Kello 22:26 Lähetän ystävälleni "Kaksi kirjaa lähti tilaukseen".

Nämä hetket ovat ensimmäiset askeleet kohti onnellisempaa elämää. Elämäni käännekohtia.

Sunnuntai 9.maaliskuuta.2020

Nauti joka hetkestä - Lee Lipsenthak

Avaan toisen kirjoista, jonka olin tilannut aiemmin. Kirja vie minut heti mennessään. En epäile sanaakaan siitä mitä Lee on kirjoittanut.  Jo lukiessani kirjan alkusaatteen tiedän että tässä on jotain mikä tulee muuttamaan minun elämäni. Luen ensimmäisenä iltana sivulle 68 saakka. Tähän kuluu noin tunti elämästäni ja 68 sivua Lee Lipsenthakin kirjaa muuttivat minua tavalla jota en koskaan olisi voinut uskoa. Joku voisi pitää ja varmaan pitääkin minua hulluna. Jotkut varmasti epäilevät asiaa, mutta minä voin sanoa että elämäni muuttui nyt.

 Kello on nyt 0:46 kun istun kirjoittamassa tätä tekstiä. Vain muutama tunti takaperin aloitin lukemaan kirjaa ahdistuneena ja pelkoisena. Nyt kuitenkin tunnen rauhan. Luettuani kirjaa, pesin hampaat menin sänkyyn makaamaan ja laitoin kuulokkeisiin youtubesta hakusanalla "meditaatioharjoitus" löytämäni videon pyörimään. Alkuun ajatukseni harhailevat kaikkialle ja tuntui vaikealta saada ajatukset rauhoittumaan ja keskittymään meditaatioon kunnolla. Kuitenkin jonkun ajan päästä säpsähdän, nappaan kuulokkeet pois ja tuntuu kuin olisin maannut sängyllä ikuisuuden. Nappaan kuulokkeet pois, koska säikähdin olenko mahdollisesti ollut kuulematta vieressä nukkuvan vauvan itkua. Vauva kuitenkin nukkuu tyytyväisenä vieressä. Todellisuudessa aikaa ei ollut kulunut kuin minuutteja. Tunnen suurta ylpeyttä ja onnellisuutta onnistumisestani. Olen kuin olenkin onnistunut jollain tasolla meditaatiossa jo ensimmäisellä kerralla. Tästä kokemuksesta Lee kirjoitti kirjassaan seuraavasti:

"Psykologian kielellä ilmaistuna kyseessä on tranpersoonallisen kokemuksen hetki. Uskonnon kielellä ilmaistuna saamme yhteyden Jumalaan tai Suureen Henkeen. Neurofysiologian kielellä ilmaistuna säätelemme epinefiinin, norepinefriinin, dopamiinin ja seroniinin( stressi- ja rentoutushormonien) tasapainoa. Aikaa myöten muutamme myös aivojen anatomiaa, mikä kasvattaa keskittymiskykyämme, tarkkaavaisuuttamme ja kykyämme tiedostavaan läsnäoloon."

Päätän laittaa kuulokkeet korville uudelleen ja jatkaa mediaatioharjoitusta. Se keskeytyy kun aviomieheni saapuu viereeni nukkumaan ja katsoo kännykästäni mitä mahdan kuunnella. Otan kuulokkeet korvilta ja kerron hänelle innoissani kuinka ensimmäistä kertaa kuultuani mahdollisesta syövästä minulla on rauhallinen ja hyvä olo.

Sain kuulla 26.helmikuuta että minun papa-näytteestäni oli löytynyt tason 3 solumuutoksia.

Terve.fi sivusto kertoo löydesten tasoista seuraavasti:

Papanicolaun luokitus

Luokka 0  – Epäonnistunut tai riittämätön näyte

Luokka I  – Normaali löydös

Luokka II  – Hyvänlaatuinen, tavallisesti esimerkiksi tulehduksen (mm. hiiva, trikomonas, epäspesifinen vaginiitti) pohjalta kehittynyt muutos solukossa

Luokka III  – Näyte on syövän suhteen epäselvä tai lievästi mahdollinen. Niin sanotut lievät ja keskivaikeat solumuutokset kuuluvat yleensä tähän luokkaan. Kyseessä voi olla virustulehdus (kondyloma, herpes).

Luokka IV  – Syövän esivaiheeseen viittaavia muutoksia, vahva epäily syövästä

Luokka V  – Kyseessä todennäköisesti syöpä

Laitan kolmannen kerran kuulokkeet korvilleni ja jatkan harjoittelua. Seuraavan kerran minut keskeyttää kaksivuotias tytär joka kömpii kainalooni nukkumaan. Laitan kuulokkeet kokonaan pois ja halaan sekä suutelen tyttöäni enemmän kuin tavallisesti. Olen niin kiitollinen että voin tehdä niin. Hänen ihonsa tuntuu todella pehmeälle ja lämpimälle. Hän tuoksuu hyvälle. Päätän alkaa nukkua. Pitkästä aikaa käyn nukkumaan ilman ahdistuksen puristavaa tunnetta rintakehälläni. Sen sijaan tunnen siinä valon. En osaa kuvailla sitä muuten. Tunnen kirkkaan, luokseen pyytävän valon. Kuluu vain muutama minuutti kun vauva ilmaisee nälkänsä. Otan hänet rinnalle ja mieleeni juolahtaa lausahdus:

"Elämä ei koskaan voi olla niin vaikeaa ettei siitä positiivisella asennoitumisella voisi tehdä itselleen helpompaa"

Olen kirjoittanut lapsena tämän aina jokaiseen ystäväkirjan kohtaan jossa kysyttiin elämän mottoa. Todellisuudessa silloin tämän olin vain kopioinut vanhimman siskoni vastauksesta. Hän kirjoitti joskus niin johonkin minun kirjaani ja siitä lähtien minä kirjoitin sen aina itselleni. Sen syvemmin sitä koskaan ajattelematta, se vain kuulosti ja tuntui silloin coolilta. Nyt kuitenkin tuo lause tuntuu itselle todella vahvalle ja jotenkin valaisevalta. Juuri niinhän se on. Siitähän tässä koko minun projektissani on kyse. Vauvan syötyä en pysty alkaa nukkumaan vaan haluaisin huutaa koko maailmalle mitä minä olen juuri kokenut. Olen herännyt. Nousen kirjoittamaan kaiken muistiin. Tässä minä istun nyt ja kello näyttää 1:12. Päätän sulkea koneen ja jatkaa matkaani kohti onnellisempaa ja valoisampaa elämää kohti huomenna. Leen sanoo kirjassaan että täytyy elää jokainen päivä niin että se olisi hyvä päivä kuolla. En vielä ole päässyt asioissa aivan noin pitkälle. En voisi sanoa että tämä olisi hyvä päivä kuolla, mutta jos niin kävisi olisin kuitenkin ollut askeleen lähempänä onnellisempaa ja rauhallisempaa elämää. Nyt minä tiedän että sellainen päivä vielä tulee jolloin voin rauhallisin mielin kirjoittaa: en enää pelkää kuolemaa.