Päätetty rakkaus

 

Olemme monen mittarin mukaan suurperhe, vaikkei perheemme mielestäni nyt niin kovin suurelta tunnukkaan. Se on vain meidän perhe ja juuri sopivan kokoinen. Perheeseemme kuuluu kaksi aikuista, viisi alle kouluikäistä lasta, kolme koiraa ja kaksi marsua. Lisäksi mieheni käy töissä, minä olen yrittäjä, sekä teen keikkatöitä silloin tällöin iltaisin ja viikonloppuisin, esikoisemme harrastaa jalkapalloa ja keskimmäinen käy uimahallissa kerran viikossa. Hetki sitten vielä toinen tytöistämme kävi tallilla ja jumpassa, nämä toki tyttö halusi omasta tahdostaan lopettaa. Kaiken tämän lisäksi minä harrastan valokuvausta, liikuntaa, jälleen kirjoitan blogia, näen ystäviä ja pidän joskus vapaailtaa kaikesta. Joku saattoikin muodostaa päähänsä kysymyksen miten tähän kaikkeen ehtii?

Kyllä, kyllä siihen ehtii. Meidän arkemme on aika sujuvaa ja se ei kuormita mielestäni niin paljon kuin moni varmasti ajattelee sen kuormittavan. Toki uskallan väittää arkemme olevan miehelleni kuormittavampaa kuin minulle. Minä olen ihminen joka rakastaa tehdä listoja, suunitelmia ja aikatauluttaa asioita. Minä en stressaa niin sanottua kalenteri elämää, mutta mieheni on sellainen joka haluaisi elää hetkessä miettimättä huomista. Toki sekin arjessamme järjestyy, sillä meillä minä pidän huolen tulevista tapahtumista ja niiden organisoinnista arkeemme. Ilmoittelen vain miehelleni että muistihan huomisen tapaamisen, tai ensiviikolla hänen tulisi olla töistä pois tämä ja tämä päivä minun esimerkiksi ollessa polilla. Toki nämä kaikki lukee myös kalenterissamme keittiössä eli mieheni pystyy myös koska vain haluetessaan katsoa itse mitä tuleman pitää. 

Nuorimmainen lapsistamme on vielä kotona, sillä olen edelleen vanhempainvapaalla. Miten oudolta tuo kuulostaakaan joka kerta kun sen sanon tai kirjoitan: vanhempainvapaa, sellaista kun ei yrittäjän elämässä oikeastaan ole olemassakaan. Kotona toki olen paljon, mutta koneen ääressä sekä puhelimessa menee aikaa runsaasti. Toki työni on sellaista josta pääsääntöisesti nautin paljon, eikä se kuormita samanlailla kuin toisen alaisuudessa töissä oleminen. Yrittäjyys on ehdottomasti ollut se minun juttuni. Toki siinä missä yrittäjyys sopii minulle se ei välttämättä ole niin hyvä juttu miehelleni, hänen on joskus ollut vaikea ymmärtää jos esimerkiksi kesken perheen lounas tai elokuva hetken joudun vastaamaan puhelimeen ja käymään tietokoneella. Onneksi nykyään näitä tulee kokoajan harvemmin ja mitä pidempään olen yrittäjänä ollut sitä selkeämmäksi työnkuvani ja työtehtäväni ovat muuttuneet. 

Nyt oikeastaan kirjoitukseni alkaa mennä jo aivan väärille raiteille, minun ei ollut tarkoitus tulla kirjoittamaan selontekoa yrittäjän arjesta vaan päätetystä rakkaudesta. Alkutekstin pointti piti olla se että meidän arki on välillä kiireistä, se koostuu töistä ja perhe-elämästä. Siihen ei mahdu juurikaan aikaa vaimolle tai aviomiehelle ja näin ollen parisuhteelle tai avioliitolle. Meillä on yhteistä matkaa takana reipas seitsemän vuotta. Nämä vuodet eivät todellakaa ole aina olleet helppoja. Meidän suhteemme ei ole ollut useinkaan itsestäänselvää, eikä varsinkaan silloin kuin tapasimme. Kuitenkin uskon että vaikea suhteen alku on auttanut siihen että me olemme edelleen tässä yhdessä. 

Kun aloimme seurustella sairastin vakavaa masennusta ja olin oikeasti todella kamala ihminen miehelleni. Edellisessä suhteessani olin kokenut psyykkistä ja fyysistä väkivaltaa, joten usein ahdistuneena testasin miestäni missä hänen rajansa menisi ja koska hän satuttaisi minua. Olin kuitenkin oppinut edellisessä viisi vuotta kestäneessä suhteessa, että sellainen raja oli olemassa. Minun ja nykyisen aviomieheni suhteessa sellaista rajaa ei tullut koskaan vastaan, ei silloin alkuaikoina eikä vielä tänä päivänäkään. Suhteemme alussa koeteltiin todella mieheni hermoja sekä minä kävin läpi elämää mullistavaa prosessia itseni kanssa. Nämä yhdessä hitsasivat meidät tiiviisti kiinni toisiimme. 

Näiden vuosien aikana olemme useaan otteeseen tai oikeastaan täytyy korjata: minä olen useaan otteeseen ollut jo aika valmis pakkaamaan tavarat ja muuttamaan erilleen. Meidän suhteessa on muutamia isompia selkkauksia ollut, jotka ovat saaneet aikaan suuria riitoja, ristiriitoja sekä luottamusongelmia. Ne hetken eivät kuitenkaan ole olleet niitä jotka eniten meitä olisivat meinanneet erottaa. Mielestäni vaikeimpia hetkiä ovat olleet ne jolloin emme enää ole muistaneet suhdettamme. On kulunut välillä viikkoja lopulta kuukausia ja vuosia ettemme ole muistaneet tai kerenneet panostaa suhteeseen, sitä on mennyt vain virran mukana ja elänyt perhe-elämää. Olemme olleet äiti ja isä, mutta emme aviopari. Pelottavin tällainen hetki on varmasti ollut meidän toisiksi nuorimmaisen pojan syntymän jälkeen. Silloin jostain syystä synnytyksen jälkeen minulla oli todella huono itsetunto ja paha olo itseni kanssa. En pystynyt katsomaan itseäni peilistä, enkä arvostanut itseäni. Niinpä minun oli myös mahdotonta uskoa, että joku muukaan voisi minusta välittää, sillä olin mielestäni mitätön. Tällöin minulla oli aika jolloin en oikeastaan tuntenut mitään itseäni tai miestäni kohtaan. En pystynyt antaa mieheni edes halata minua tai koskea muutenkaan milläänlailla. Silloin elin aikaa jolloin vain halusin olla äiti ja keskittyä siihen. Koska se oli helpompaa, oli helpompaa keskittyä arkeen ja lapsiin kuin kohdata se miten huonosti itseni kanssa voin.

Useampi ystäväni on saanut minulta noihin aikoihin viestejä siitä miten huonosti parisuhteeni voi ja varmaan päädymme eroamaan. En osannut silloin eritellä omaa huonoa itsetuntoani kaiken syyksi vain ajattelin että olimme mieheni kanssa kasvaneet erilleen, ettemme vain enää rakastaisi toisiamme. Jälkikäteen ja asioita läpikäyneenä tiedän että kyse olikin vain minun päänsisällä olevasta ongelmasta. 

Olen muutenkin vuosien saatossa oppinut huomaamaan kuinka vahvasti oma hyvinvointini heijastuu suoraan parisuhteeseemme. Kun minä voin huonosti, alan nähdä selvästi suhteessamme vain huonoja asioita. Takerrun pieniin asioihin ja muistan vain huonot hetket. Olen näitä asioita työstänyt päässäni viimeisen puolen vuoden aikana todella paljon. Olen oivaltanut että rakkaudesta voi päättää. Rakkaus ei ole vain tunne joka tulee toisen ihmisen kanssa, se on tunne joka tulee päättää ja valita. Vaikka on hetkiä ettei kaikki ole hyvin on itse valittava rakkaus. Kun päättää olla toisen kanssa ja rakastaa häntä myös sellaisina hetkinä kun kaikki ei ole hyvin tai hän toimii tavalla joka itseä ärsyttää, valitsee nähdä asiat siitä huolimatta positiivisesti. Ennen tarkkailin jatkuvasti tunteitani, mietin olenko tehnyt oikean valinnan, onko tämä suhde sellainen missä haluan olla tai näenkö meidät yhdessä vielä kymmenenkin vuoden kuluttua. Näitä asioita on oikeasti aika turha pohtia tässä kohtaa elämää, meidän arki on kiireistä, meidän elämä pyörii perheen ympärillä. Meillä ei ole mahdollisuutta viettää kerran viikossa tai kuukaudessa parisuhdepäivää, ja se on vain asia mikä täytyy nyt hyväksyä. Asia on niin että olen päättänyt ja valinnut tämän suhteen, vaikka se välillä olisi haastavaa niin tiedän että on tulossa hetkiä joloin meillä on aikaa taas panostaa toisiimme. Nyt me teemme sitä mitä parhaiten yhdessä osaamme: elämme perheenä. Otamme aikaa toisillemme silloin kun se on mahdollista, nautitaan pienistä jutuista: pieni kosketus ohimennessä, aamukahvin valmiiksi keittäminen tai kiva sana päivässä toiselle, ei se sen kummempaa tarvitse olla. Ei rakkaus ole aina sellaista kuin elokuvissa, eikä sen oikeasti kuulukkaan olla. Se on sitä että luottaa toisen läsnäoloon vaikkei aina oltaisikkaan läsnä.