Elämä on nyt

Toukokuun loppu 2020. Aikaa edellisestä postauksesta on kulunut reippaasti. Se oli aikaa jolloin aloin hypätä pikku hiljaa enemmän mukaan Camping Jurvan toimintaan. Virallisesti yksi omistajista minusta tuli heinäkuussa 2020. Yrityksen pyörittäminen vei tuohon aikaan elämästäni aika ison osan. Opettelin paljon uutta ja hyppäsin uuteen rooliini täysillä. 

Tähän reippaan vuoden taukoon toki mahtuu paljon muutakin kuin yritystoiminta. Perheemme on kasvanut yhdellä pienellä tytöllä sekä itseasiassa juuri viikko takaperin uudella koiralla. 

Millaista arkeni on nykyään?

Pitääpä oikein pysähtyä miettimään millaista se arki meillä oikein on, sillä sitä ei meidän perheessä ole hetkeen ollutkaan. Terveisiä täältä sairastuvasta vain, hei. Muutama viikko tässä ollaan oltu pois mukavuusalueelta. Lapset eivät ole olleet eskarissa ja päivähoidossa kuten normaalisti. 

Normaalia arkeamme pyörittää vahvasti esikoisen esikoulu. Enää ei pidetäkkään yllätysvapaita kun ei jaksa aamulla lähteä päiväkodille. Nykyään sinne on lähdettävä. Onneksi eskari on meillä samassa rakennuksessa kuin nuorempien päiväkoti, eli aamulla tarvitsee VAIN pakata viisi lasta autoon ja kurvata päiväkodille. Sinne jää neljä lasta päiväksi ja minä suuntaan joko kotiin läppärille nuorimmaisen neitosen kanssa tai sitten lähden Campingille hoitamaan asioita. Nykyään pääasissa työt onnistuu hoitaa täysi kotoa käsin joka helpottaa arkeamme todella paljon. 

Elämä on pääasiassa aika pitkään pyörinyt yrittämisen ja perhe-elämän tasapainottelussa. Nyt kuitenkin ihan hiljattain olen löytänyt taas aikaa itselleni. Olen osannut ottaa aikaa naisena ja ystävänä, en ole pelkästään äiti ja yrittäjä. Yksi lisäraskaus, synnytys ja imetys sekä elämän kiireet näkyvät ja tuntuvat kropassa. Sitä antoi itsensä sulahtaa kuuluisaan oravanpyörään vähän turhankin pitkäksi aikaa. Vuoden verran on tullut aikalailla suoritettua ja tehtyä kaikkea mitä on vain ollut pakko tehdä. En toki sano ettenkö olisi nauttinut ja tehnyt hienojakin juttuja, mutta oma hyvinvointi ei ole kuitenkaan kuulunut elämäni top vitoseen.  Kaipaan todella aikaa jolloin olin energisempi, selkääni ei särkenyt ja heräsin aamulla virkeänä. Tämä kaipuu ja Nanna Karahden Sinä pystyt -kirja herättivät minut uudelleen kohti terveellisempää elämää. Kuuntelin kuukausi takaperin lenkillä tuota Nannan kirjaa ja se herätti ajattelemaan hetkeä, hetkeä jota nyt eletään ja josta pitää ottaa kaikki irti nyt ja tässä, ei sitten joskus. Sen ansiosta olen käynyt muun muassa pari päivää sitten vuoden tauon jälkeen juoksulenkillä ja kirjoitan tänään tätä blogitekstiä. Teen asioita joista nautin, teen niitä nyt enkä vasta sitten joskus kun on aikaa ja lapset kasvaa jne.

Tästä tämä alkaa taas. Tervetuloa matkaani niin uudet kuin vanhatkin lukijat.