Terveys ja hyvinvointi ei koskaan ole itsestään selvää. Vaikkakin terveyttä oppii usein arvostamaan vasta sen menetettyään. Itsekin olen oppinut arvostamaan sitä vasta sairastettuani vakavaa masennusta vuosia.
Sairastuin aikoinaan masennukseen ollessani vasta seitsemäntoista vuotta vanha. Sairastumiseen vaikutti monenlaiset asiat kuten seksuaalinen hyväksikäyttö, ero ensimmäisestä kunnollisesta parisuhteesta, muutto omaan asuntoon, huono itsetunto ja paljon muuta. Elämäni oli vuosia vuoristorataa. Välillä saatoin olla onnellinen päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia kunnes masennukseni nosti päätään. Sitä halusi vain sinnikkäästi uskoa etten ole sairas, vaan kaikki se ahdistus ja alakulo olisi normaaliin elämään kuuluvaa haastetta. Minulla meni kauan myöntää olevani sairas ja tarvitsevani apua.
Masennukseni ajautui lopulta niin pitkälle, että olisin halunnut lopettaa elämisen. Onneksi kuitenkin sen sijaan soitin itselleni ambulanssin ja hain apua.
Matkalla kohti onnellisempaa elämää opin elämästä ja eritoten itsestäni todella paljon. Voisin kai sanoa kasvaneeni aikuiseksi tuon matkan aikana. Kamppailin vuosia ahdistuksen kanssa. Masennuskohtaukset olivat todella rankkoja. Saatoin istua tunteja pimeässä keinutellen itseäni. Silloin ei kyennyt tekemään muuta, vain näin kestin sen ahdistuksen yli. Iltaisin en pystynyt nukahtamaan, ja nukahtaessani toivoin etten enää heräisi. Tuska oli niin valtaisaa. Vaikka elin elämääni tällaisen tuskan ja ahdistuksen kanssa ei kovinkaan monilla ollut mitään käsitystä siitä. Sen osasi peittää liiankin hyvin. Kirjoitan pienellä varauksella tätä tekstiä parhaillaan, sillä ajatuskin noista ajoista nostaa jonkin tasoista ahdistuksen tunnetta sisälläni.
Miksi sitten päädyin tätä kirjoittamaan?
Perjantai 7.7.2018 on ensimmäinen päivä jolloin tunsin tuota samaa ahdistusta vuosi kausiin. Illalla makoillessani sängyssä pelästyin, kun tajusin mitä tunnen. Onneksi tunnen itseni ja tunteeni todella hyvin vuosien opettelun jälkeen, että osaan kääntää kelkan suuntaa tässä kohtaa. Yön ja tämän päivän aikana olen kyennyt kokoamaan ajatukseni ja miettimään miksi oloni oli eilen sellainen. Olen kyennyt järjestämään asiat päässäni niin etten tunne enää tuota samaa ahdistusta. On hienoa huomata kuinka vahvaksi ihmiseksi masennuksen myötä kasvoin. Osaan tunnistaa ne pienetkin hälytysmerkit jos tahti elämässäni on liian kova ja vauhtia tulee hidastaa.
Mikä mahtoi johtaa tuohon ahdistukseen tunteeseen jota eilen tunsin kaikkien näiden vuosien jälkeen?
Elämänmuutos prosessini on ollut niin sanotusti stopissa. Ruokavaliosta olen lipsunut enemmän kuin ennen, en ole pitänyt kiinni treeneistä (osittain koska olemme jatkuvasti reissussa miehen ollessa kesälomalla), itsetuntoni on huonontunut jonka myötä olen alkanut epäillä itseäni äitinä, siskona, vaimona, ystävänä ja aivan kaikessa mahdollisessa. Vaadin itseltäni kympin suorisusta kaikessa, mutta siihen en vain koskaan kykene. Eikä kenenkään tarvitsekaan. Kaiken takana on vahvasti nimenomaan itsetuntoni. Vaikka kuinka hullunkuriselta se kuulostaakin on tämä liikunta projekti laskenut itsetuntoani. Uskon tämän kuitenkin olevan asiaan kuuluva vaihe jonka kautta pystyn rakentamaan itselleni vielä paremman itsetunnon kuin olen koskaan omistanutkaan.
Miksi elämäntapamuutos on laskenut itsetuntoani?
Ennen tämän aloitusta sallin itselleni paljon erinäisillä verukkeilla kuten olen raskaana, olen synnyttänyt, imetän, olen kolmen pienen lapsen äiti ja tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Itseään on niin helppo huijata uskomaan siihen ettei minun tarvitse liikkua tai jaksaa mitään muutakaan. Koitti päivä jolloin ystäväni vauvakutsuilla eräs nainen totesi suunnilleen tällä tavalla: "Kuka tahansa pystyy laihtumaan ja kuntoilemaan, jos vain haluaa sitä tarpeeksi. Jos siinä ei onnistu, ei joko halua tarpeeksi tai on asettanut itselleen tylsät tavoitteet." Tämä herätti minut. Mietin vielä illalla sängyssä maatessani, että perhana kyllä minä haluan pitää huolta terveydestäni. Siitä tämä koko homma sai alkunsa. Aloitin pikku hiljaa parantamaan ruokavaliota, liikkumaan enemmän ja kiinnittämään huomiota ylipäätään valintoihin elämässäni. Näiden asioiden myötä sitä tajusi kuinka huonoon kuntoon itsensä oli päästänyt. Olin ja olen edelleen hieman vihainen itselleni siitä. Itsetuntoni on siis laskenut koska avasin silmäni todellisuuteen omasta fyysisestä kunnostani. Tämä on onneksi vain vaihe tässä isossa projektissa ja tiedän täältä suunnan olevan vain ylöspäin.
Joskus elämässä vain täytyy käydä pohjalla, että osaa omaa terveyttään oikeasti arvostaa. Itseään on helppo huijata, mutta se ei auta ketään. Mieti omia valintojasi, onko se järkevä vai vain helpoin ratkaisu. Helpoin ei aina ole se paras vaihtoehto.
itsetunto on monimutkainen
VastaaPoista